sunnuntaina, lokakuuta 21, 2007

Historiaa joka tuutista!

Historia voi hyvin! Erityisesti akateemiset emeritukset ovat ahkeroineet ja näkyvät julkisuudessa, eräät melkein käsirysyasennossa! Pakko ihailla edeltäjiä, sillä viime viikoina eläkkeellä olevat professori O. Jussila, H. Ylikangas, E. Salminen ja M. Klinge ovat julkaiseet kiinnostavia kirjoja. Voiko niistä tulkita historiakeskustelun tämän päiävän tilaa? Yhteistä on se, että kirjoittajat purkavat kansallisia kertomuksia ja avaavat historian "kipupisteitä" - kukin tavallaan. Ylikangas jatkaa ruumiiden laskemista ja Salminen toivoo näkevänsä "punaisen historiankirjoituksen" jalkapuussa, valkoisten vuoden 1918 voiton lopullista tunnustamista. Jussila purkaa kansallisia myyttejä ja osoittaa kaiken "suomalaisen" suhteelliuuden. Klinge leiskuu päiväkirjoissaan erityisesti venäjän puolesta, USA:a vastaan.

Vanha totuus on, että voittajat kirjoittavat historiaa, totuuksia menneisyydestä
ei voi löytää. Näin kirjoitin HS:n perjaintai raatiin. Tärkeää siksi on, että jokainen aikakausi tulkitsee aina vain yhä uudestaan menneisyyttä, myös ns vanhaa tuttua tavaraa. Historiaa tehdään tutkimalla, ei totuuskomissioiden toimesta tai poliitikkojen vaatimuksesta. Siinä alan kiehtovuus!

Itse olen elänyt viikon sisään historian ääripäissä. Maanpuolustuskursseista vapauduttuani olin Jyväskylässä vastavaittäjänä. Aiheena oli sysmäläinen kartanokulttuuri. Kävimme väittelijä B. Stjernvall-Järven kanssa elävää keskustelua aiheesta, jota suomeksi viimeksi seriöösisti tutkittiin 1930-luvulla. Muutos tuli vasta kun ruotsinkieliset tutkijat AM. åström ja B. Lönnqvist tarttuivat asiaan 1990-luvulla. Ja nyt on saatu ansiokas kuvas itähämäläisestä elämänmuodosta, joka vaikutti useisiin satoihin muihinkin paikkakunnan ihmisiin.

Perjaintain vietin Oslossa. Siellä kokoontui yhteispohjoismainen workshop miettimään vuoden 1968 tutkimista ja julkaisuhanketta. Kehitys oli hyvin samantyyppistä kaikissa pohjoismaissa: liikkelle lähtivät vasemmistolaiset eliitit, yhdistävää oli "liike" rauhan, Vietnamin, naisaatteen, vapauden ymv. merkeissä. Suomi oli altavastaaja. Ärsyynnyin, kun kollegat miehissä huusivat, että "me emme tiedä mitään Suomesta, se on niin kaukana ja kummallinen kieli..." Totesin, että nurkkaan häpeämään ja karttaa katsomaan: etäisyydet pohjoismaissakin ovat suuret vain puhujien korvien välissä.

Oslon hieno uusi ooppera näkyi kokoushotellin ikkusta. Komea maanmerkki vireään pääkaupunkiin - Pohjolon Venetsiaan! Rahalla saa ja hevosella pääsee Norjassakin!

sunnuntaina, lokakuuta 07, 2007

Sodassa kaikki on mahdollista...!

Maanpuolustuskurssi lähestyy loppuaan. Takana on kolme viikkoa tiivistä opiskelua koulun penkillä, internaattivaihe Porin prikaatissa ja soveltavaa kriisihallinnan harjoittelua. Ensimmäisellä viikolla syväsukellettiin suomalaisen yhteiskunnan kriisivalmiuteen ja puolustuvoimien tehtäviin. Toisella viikolla paneuduttiin viestintään, pelastustoimintaan ja teollisuuden varautumiseen poikkeusoloihin. Vierailuja on tehty Yleisradioon, Helsingin pelastuslaitokseen, UM:ään ja puolustusvoimien yksikköihin. On nähty uusin ja hienoin kalusto, taputettu hornetteja, istuttu tiedusteluvaunuissa ja laskeuduttu kotimaisiin miinalaivoihin. On myös saatu tuntumaa nykyvarusmiesten ajatteluun ja toimintakykyyn sekä kantahenkilökunnan arvoihin. Sanon suoraan: ei meille palkka-armeijaa!

"No siellä teille kai tuputetaan pelkää natoa", totesi kollega hieman kyynisesti kun kohdattiin kaupan kassalla. Sanoin, että eieiei natoa kylläkään, vaan konsensusta on opittu oikein kantapään kautta. Kotopohjainen yhteiskunta toimii vahvasti yhteen, erityisen perusteelliseti silloin, kun alkaa tulla uhkaa, bakteeria, terroristia ja tunkeutujaa maahan. Konsensuksen suojana on runsas valmiuslainsäädäntö. Säädökset ja asetukset se ovat jopa niin monikerroksisia, että jäin pohtimaa: kriisitilanteessa juristit kyllä rahastavat eniten!

Maanpuolustuskurssien piiloviesti on selvä - maanpuolustusmielisyyden kasvattaminen. Se onkin tässä maassa poikkeuksellisen laajalla pohjalla. Sota on läsnä suomalaisissa muistoissa, sen hyväksyn ja ymmärrän. Talvisodasta emme pääse, Jatkosota synnyttää edelleen suuria otsikoita. Mutta pakko myöntää...Porin prikaatin pohjoismaisten joukkojen jyliseviä ja paukkuvia kenttähajoituksia kypärä päässä seuratessani tunsin pikku humanistin sydämeeni hiipivän pasifistisia ajatuksia....Vaikka sodassa kaikki on mahdollista, haluan edelleen uskoa kriisinhallintaan demokratian keinoin.