torstaina, tammikuuta 26, 2012

Professoreita...pohjalaisia... presidenttejä

Bulgariasta/Sysmästä paluun jälkeen tammikuu jyrähti käyntiin täysillä. Opetusta, oppimista, yliopistoasioita, kunnallispolitiikkaa, muita yhteiskunnallisia rientoja – tavanomaista päivän täytettä ja runsaasti muutakin pohdittavaa. Guggenheimiin palaan myöhemmin, jahka on poliittisen päätöksenteon paikka. Puoleni olen valinnut ja kantojani tulen piakkoin tälläkin palstalla täsmentämään.

Vaikka teen kaikkeni kuoriakseni ylenpalttista yhdistystaakkaa harteiltani, suostuin Professoriliiton Helsingin osaston vuosikokouksessa ryhtyä johtokunnan jäseneksi. Katson, että kaikki toimet, joilla edistetään kollegoihin tutustumista yli tiedekuntarajojen, tulevat mahtumaan aikatauluihini. Jännityksellä odotin ensimmäistä kokousta tammikuussa Akava-talossa Pasilassa. Eka kerta elämässä askelsin betoni & pronssi & marmoripohjustetussa ay-talossa, josta säteilee ihana 1980-luvun ökyhenki. Annettu nyt siis sormi ammattiyhdistysliikkeelle – pohdin, meneekö kohta koko käsi?

Liiton tila on 2-3 huoneen toimistokeskittymä pohjakerroksessa. Se ei ole mitenkään erityisen akateeminen, vaan puhtaasti teknokraattinen. Kirjahyllyssä matrikkeleita, Suomalainen nimikirja, Kalevala, Suomen säädöskokoelma, sanakirjoja, kansallisbiografiasarja, työsopimuslainsäädäntö –kirjoja, Helsingin yliopiston historia I-III, juomalaseja ja hyllyn päällä kokoelma viirejä, joista sentään löytyi akateemisia tunnuksia, klassisia pylväsaiheita, seppeleitä, soihtuja. Kokouksen esittelyaineistossa vilisivät sanat ”palkkapolitiikka”, ”etujärjestötyö”, ”työmarkkinatilanne” jne. Silti saunassa professorinaisten keskusteluaihe oli: ylioppilasjärjestöjen ja osakuntien inspehtoriroolin suunnaton ihanuus ja nuorten aktiivien kehuminen.

Vuosi alkoi historian merkeissä: käyntiin korkattiin Helsingin pääkaupungin 200-vuotis juhlinnan alkua, joka tapahtui mm arkkitehti C.L. Engelin työtä (ja kotielämää..) muistamalla; siihen liittyy näytely ja luentosarja, jonka raameissa minäkin kävin kertomassa arkkitehdin tunnetuimman tilakokonaisuuden, Senaatintorin, merkityksestä sosiaalisten ryhmäidentiteettien näyttämönä. Paikalla oli 200 hengen yleisö, lähinnä daameja, joita paikalle veti toinen luennoitsija, kartanoherra ja Armfeltin ”alter ego” Björn Wahlroos. BW:n lennokas esitelmä käsitteli kartanon omistamisen ihanuuksia & kurjuuksia; jälkimmäisiin kuuluvat mm. ihmiset, jotka haluavat tulla tutustumaan kulttuuriperintöön paikan päälle!

Yliopistohistoriallinen rupeama alkoi julkaisemalla viime viikonloppuna Etelä-Pohjalaisen osakunnan 100-vuotishistoria, Syrän kultaa, kieli kuin puukkoo, joka painavuudessaan ja koreudessaan ylitti tietenkin kaikki aikaisemmat. Julkistamisseminaarissa kuultiin puhetta (etelä-)pohjalaisuudesta ja osakuntien sosiaalisesta ja kulttuurisesta merkityksestä – paikalla oli edustava otos senioreita sekä yleisönä että seinillä roikkumassa muotokuvina. Itse istuin Ilmari Kiannon tuiman katseen seivästämänä eturivissä... korostin pikku puheenvuorossani yo-elämän suurta kasvattavaa merkitystä sosiaalisen pääoman tuottajana ja sitä, että Helsinki jättää kaikkiin opiskelijoihin vahvan jäljen. Tai oikeammnin: puolustin Helsinkiä, joka EPO-perinteessä on ”paha ja vihattava” kaupunki, aidon talonpokaisen ja alkuperäisen maaseudun vastakohta.

Viikolla julkaistiin myös lahjakkaan oppilaan ja väitöskirjan tekijän Rose-Marie Peaken Cargotec Oyjille tekemä kirja Huvilakatu 1:n historiasta. Talo on tullut tunnetuksi kaupunginjohtaja Eric von Frenckellin kotina ja tämä tyttären Vivica Bandlerin kulttuurikehtona. Nyt se on yrityksen pieteetillä kunnostamaa edustustilaa. Opettajan suurin ilo on nähdä, kuinka omat opiskelijat lähtevät omilla siivillään lentoon, tekevät hommia hienosti ja pärjäävät. Rottinkia oli rinnassani!

Viikon jännitysnäytelmä koski tietenkin presidentinvaaleja. Mikä show sunnuntai-iltana! Hyvät ehdokkaat putosivat, hyvät menivät jatkoon. Puolustan presidenttiä instituutiona. Presidentti on sekä symbolinen johtaja, ylipäällikkö että valtion päämies: kaikissa tehtävissä mukana myös ripaus poliittista johtajuutta. Mikään yhteisöinstituutio, eduskunta, valioneuvosto, ei pysty korvaamaan presidenttiyteen (parhaimmillaan) liittyvää arvovaltaa, kokemusta ja osaamista.

Normaalioloissa poliittinen hallinto pyörii jengoissaan, mutta kriisiaikoina tarvitaan poikkeusosaamista. Oma historiamme osoittaa, että kriisikäyttämistä ei voi ennakoida – eikä kriiseihin liittyvää johtajuutta! Siksi poliittinen järjestelmä tulee pitää laajana ja joustomahdollisena.

Nyt käynnissä oleva vaalikamppailu on modernin ajan gladiaattoritaistelua. Tv tuottaa tärkeää viihdejohtajuutta, johon liittyy kyky säilyä täyspäisenä kampanjassa. Presidentin tärkeimmäksi valintakriteeriksi tuntuu nouseva sitkeä noste, puristeensietokyky ja hermopaineistuksesta selviäminen. Ne ovat suomalaisen itseymmärryksen ytimessä olevia poliittisia ominaisuuksia. Siksi asetuin kuluneella viikolla Pekka Haaviston taustatukijaksi.

Tunnisteet: , ,

tiistaina, tammikuuta 10, 2012

Maria Luisan kadulla – Bulgariassa!

Bulgariassa moni asia on toisin: koskaan ennen en ole kävellyt kevyesti jolkkaavan, suomen pystykorvakoiran näköisen elikon rinnalla valtionyliopiston päärakennuksesta ulos. Sellainen oli mahdollista Sofiassa viime viikolla, kun tuli miniseurueessa katsastettua tätä itäisen Balkanin pääkaupunkia. Siihen kuului tutustumista Sofian 35000 vapaana laukkaavaan koiraan (mukava vastapaino keväiselle Istanbulille, joka, kuten tunnettua, on kissaihmisten kaupunki..) . No koiruli siis juoksi rinnallamme ulos Alma Materista ja saman tien alas metrotunneliin ja turisti-infon ovelle nojailemaan, kun me menimme sisälle.

Sofia on henkilökohtaisen Balkan tourinin kolmas kohde, ja ehdottomasti kiinnostava. ”Orientti” alkoi heti lentokentän tullin jälkeen, kun taxikauppiaat kimpussa. Ajaudumme keltaiseen taksiin, mittarit päälle, radio laulaa kansainvälistä poppia, baanalle – ja heti huijauksen kohteeksi. Katson kuskin niskaa, lyhyttä tukkaa – itäeurooppalaisten miesten vakiofrisyyri – ja rengasta toisessa korvassa, ja mietin: jaamme totta tosiaan tässä yhteistä isänmaata Eurooppaa.. Kenttä lähellä kaupunkia, etenemme kirkkaassa sumussa, alkaa näkyä post-sosialistista maisemaa, 70-luvun kerrostalolähiötä, siellä täällä kioskeja, shopping-keskuksia, pankkirakennuksia, mainoksia paljon teiden varrella, lyhtypylväissä, kyrilliset aakkoset täällä, mistä jokainen pikkuinen historia muistuttaa: näillä nurkilla suurinpiirtein ne luotiin n 800-luvulla jKr. Cyrillius ja Methodius.

Taksin ikkunasta ehtivät avautua vielä 1300v Bulgarian kansakunnan muistomerkki – ilmassa on sosialistista historian sankaruutta! Hotelli Maria Louisa samannimisen kadun varrella. Hotelli ja katu kantavat kuningas Ferdinand II puolison nimeä – mikähän nimi mahtoi olla kommunismin aikana? Pitää selvittää.. Olimme keskellä kaupunkia, edessä ainoa alkuperäistoiminnassa oleva moskeija, peruskorjattu kauppahalli ja uusorienttinen entinen mineraalikylpylä, taustalla stalinistista hallinto- ja hoetllirakentamista. Koen vahvasti orienttia – väestö on tummaa, ei-slaavilaista, sekoittunutta, turkkilaista, romania. Ökyautoja vähemmän kuin Venäjällä ja Kiovassa, kerjäläisiä kyllä, yksinäisiä miehiä kadulla, mummoja muki kädessä, kirpputoreja, tavaraa kaupan.

Toiselta, rehelliseltä taksilta kuulemme valaisevan analyysin politiikan kärkinimistä: ”Ensin olivat entiset kommunistit, sitten salaisen palvelun tyypit, sitten poliisi ja sotilaat ja lopuksi painonnostajat ja nyrkkeilijät – siinä hierarkia!” Ja totta, ei intellektuelleja, ei taiteilijoita – Bulgariassa heikko kansalaisyhteiskuntaperinne, Ottoman yoke on virallinen sleitys eli myöhäinen vapautuminen turkkilaisvallasta. On huono edustavuus historiallisesti, ei dissidenttiperinnettä, juutalaiset kipattiin pois, turkkilaiset samoin. Sen sijaan vahva monirotuisuus ja –ristisyys, väkeä tullut ja mennyt näillä keveysasteilla, kaikki mixed.

Sofia mallikkaasti ja eurooppalaisesti suunniteltu pääkaupunki – tietoinen valinta, jolla osmanivaikutus pyyhittiin pois 1880-luvlta lähtien. Kävelimme ja katsoimme keskustan, joka näppärästi hallittavissa: keskustan kirkot, joiden edessä erinomaiset arkkitehtuuriesittelyt suurissa infotauluissa: Pyhän Yrjön kirkko Sheratonin pihalla, Aleksander Nevski katedraali (kyllä ovat serbit kateellisia!), venäläinen kirkko, Pyhän Sofian kirkko – kaikissa arkiaamuna jumalanpalvelus + tunnelmallista kirkkomusiikkia ja väkeäkin, joksin vähänlaisesti. Kirkot restauroitu moneen kertaan, takana pitkää historiaa, joillakin jo n 300-luvulta jKr.

Kivoja nämä Balkanin kaupungit, kun edelleen saa olla lähes ainoa turisti = taksit ja rahanvaihtajat huijaavat, tarjoilijat ymv. ovat superystävällisiä, kirjakauppojen tarjonta ja museotekstit ovat vain bulgariaksi. Ollaan nähtävyys itsekin, mm. kahvilasali hiljeni katsomaan, kun astuttiin sisään pohjoismaalaisessa habituksessamme...! Iso kaupunki, paljon merkittävää ja monivivahteista urbanistiikkaa: leveitä katuja ja kapeita tietä, samaa katukivetystä kuin Helsingissä, raitioteitä, rakenteilla olevia shopping-keskuksia, kerrostaloa 1970- ja 2000-luvulta, toimistoja, uusia ja vanhempia, lasia ja betonia, kerroksia ja matalaa.

Kansallisen historian museossa, jonka ent kommunistijohtaja Zihovin kolea palatsi, pohdin maan historiakuvaa. Se on mutkikas ja aukkoinen: suuri menneisyys antiikin aikana, Traakia ja sen suuruus, kulta-aarteet. Sitten suuri Bulgaria ja Volgan Bulgarian vaiheet 800-l ja 1000- ja 1100-luvut, kirjainten luominen (vuonna 863 pyhät Kyrillos ja Methodios saivat Bysantin hallitsijalta tehtävän luoda slaavilaisille kielille tai murteille yhtenäinen kirjoitusjärjestelmä), kirjallis-uskonnollinen kulttuuri, ei lainkaan mainintaa osmaniajasta, kunnes alkaa hansallisen heräämisen ja vapauden aika jonka panokseen Bulgaria itse osallistuu vain laimeasti.

Sitten San Stefano ja Berliini 1878, löysä liittäminen eurooppalaisuuteen kuningashuoneiden kautta (Battenberg ja Gotha-Saxburg), itsenäistyminen 1908, osuuksia I ja II ms ja Balkanin sodissa mm kiista Etelä-Rumelian alueesta Serbian kanssa, mutta ei niihin liittyviä traumoja, n 40000 juutalaista leirille, mutta 11 000 pelastettiin. Sitten loppuu historia uudelleen vuoteen 1946, kommunismiin ja alkaa uudelleen, kun EU-jäsenyys vahvistuu. Historiakuva vapaustahtoista, kirkollissidonnaista, siihen liittyvä kirjallinen kulttuuri ja kirjaimet tärkeitä, mutta mikä tärkeintä: ei vahvoja viholliskuvia, ei traumoja, ei pyykinpesua tai ruumiita kaapeissa, liikaa.

Bulgaria opettaa, että on alueita, joissa vielä vahvempi kokemus kuin Suomella olla Euroopan pussin pohjalta; teollisuus ajettu alas, kombinaatit ympäristöongelma, ei maataloutta, kuuluisia entisiä herkullisia Bulgarian tomaatteja viljelevät maalle jääneet mummot. Sosialismi kummittelee kaikkialla, se sama, joka tuotti pikamodernisaation ja teollistumisen Balkanille ja Itä-Eurooppaan. Uusi ruiske sama kuin Helsingillä 1990-luvulla: Euroopan kulttuurikaupungin haku vuodelle 2019. Opin, että Sofia on monitasoinen ja ristiriitainen, sattumapääkaupunki, koska sattui sijaitsemaan ”suur-Bulgarian keskellä”.

Matkailu totta vie avartaa!

Tunnisteet: , , ,