Minä ja Bolt – samalla areenalla Lontoossa (London twenty-twelve)

Kesä huipentui olympialaisiin Lontoossa. Voin vain huokailla, sillä aikaisempi urheilun katsomokokemukseni rajoittuu muutamaan koripallo-otteluun 1970-luvun Helsingissä ja MM-yleisurheilun avajaisiin (ne sateiset ja skandaalimaiset..) Helsingissä 2005. Kokemukset eivät kannustaneet vapaaehtoiseen hakeutumiseen urheilun suurtapahtumien äärelle. Mutta nyt elokuussa 2012 oli mahdollisuus lähteä tarkastamaan YLE:n urheilutoimituksen toimintaa olympiapaikalla –ja samalla tsekata itse kisojakin.

On pakko myöntää: menin katsomaan Lontoota yhtä paljonkuin itse kisoja. Miten suurkaupunki, joka viime vuosina on jälleen kasvattanut vetovoimaansa, suodattaa suururheilua itseensä. Lontoo kun on profiililtaan hieman eri kaliiberia kuin useimmat viimeaikaiset isäntäkaupungit - ei ole tarvetta saada kaupunkia globaaliin tietoisuuteen tai brändätä maan poliittista järjestelmää. Turistit matkaavat maailmankaupunkiin muutenkin. Paikalliset tuttavani jaksoivatkin muistuttaa kisoista olevan enemmän haittaa kuin hyötyä. Lontoon hotellien elokuun varaukset ovat kolmanneksen alle normaalin jmv.

Paikalliset (kulttuurisnobit?) pakenivat kaupungista lomaan tmv. vedoten ja yksi ystävä muistutti ennen matkaani, että yleisurheilulla olisi huomattavan vähän vetovoimaa tässä maassa. Toinen kommentoi, että Lontoon olympiakisoja haettiin aikanaan poliittisista syistä, osana pääministeri Blairin 'Cool Britannia' -hanketta. Seitsemässä vuodessa maailma ja taloudellinen tilanne kuitenkin muuttui, ja siksi kriitikoiden suussa hanke on kulkenut termeillä 'vanity project' tai 'white elephant'.

Tällä lailla lähdin matkaan, mutta pakko sanoa: sydämeeni tarttui brittiläinen olympiakuume jo avajaisissa! 5-tuntinen avajaisshow osoitti, että vain enkut osaavat tuotteistaa historiansa globaaliksi menestystarinaksi URHEILUKISAN avajaisiin!! Miten mahtavaa oli kuulla ylen selostajien puhuvan teollisesta vallankumouksesta, suffrageteista, englantilaisesta maaseudusta ja ay-liikkeestä sekä kansallisesta terveyspolitiikasta - kaikki tämä olympialaisten avajaisten yhteydessä. Koko avajaisten sekametelisoppa, jossa ylevä ja elitistinen yhdistyi rahvaanomaiseen, oli vaikuttava muistutus myös siitä, että populaarikulttuurin historia on pohjaltaan kovin saarivaltakuntalaista. Plus briteillä suurenmoinen kyky nauraa itselleen. Good Old England, ajattelin ja kisalämpö alkoi kotikatsomossa nousta.

Tällä viikolla istuin jo olympia- ja vesikisakatsomoissa eli olympiapaikoilla. Mitkä olivat päällimmäiset vaikutelmat? Raivoisaa brittinationalismia yleisurheilun kisakatsomoissa, hyväntuulista ja huumorintajuista vapaaehtoistyövoimaa olympiapaikoissa ja yllättävää suurten joukkojen hallintaa logistisesti. Jopa kaltaiseni urheiluun/nationalistiseen hehkutukseen lähinnä viileästi suhtautuvan on pakko myöntää: mikä muu tapahtuma saa maailman kansat rauhanomaisesti yhdistymään?? Nimittäin 198 kansallisuutta olympiastadionilla samaan aikaan on ihme ja ihme. Oli ilo jakaa keskiviikkoiltana Boltin mahtava juoksun aikaansaama hurmos yhdessä 80 000 muun kanssa Itä-Lontoon pimenevässä yössä, mutta vielä mahtavampaa oli istua jamaikalaisten fanien kanssa katsomossa ja nähdä aitoa, pursuavaa ja spontaania iloa.

Muutamat afrikkalaiset ja Karibian saarilta saapuvat urheilijat eivät muuta sitä tosiasiaa, jonka itse olin lukevinani olympialiikkeen rivien välistä: koko kuvio on edelleen perustajaparoninsa hengen mukaan white, male, middle-class, European, tätä nykyä ennen kaikkea East European. Yleisurheilun suurmaat ovat RUS, CZE, BLR, HUN, LAT, UKR, jopa LIT, EST ja POL, sekä sitten tietenkin USA, GBR, GER, FRA, pikkuisen NED ja BEL. Pohjoismaat, Balkan, Italia, Kreikka, Aasia ja Latinalainen Amerikka loistivat lähinnä poissa olollaan. Urheilu ei ole köyhien hommaa, joskin sopii kysyä: mitä siitä rikkaatkaan loppujen lopuksi saavat?

Mukava kuulla, että suomalaista tv-osaamista arvostetaan ja yleläiset vastasivat KOK:n sateenvarjon alla yleisurheilun, avajaisten ja päättäjäiset välittämisestä maailman miljoonille t-katsojille. YLE:n tuotantoteam oli mahtava. Jälleen opimme, että tv tuottaa todellisuutta illuusiopohjalla. Enempää en voi paljastaa kisastudiosta, kuin että nokkela ja ruudussa ratkaisu perustui huikeaa ja luovaan tilanhallintaan paikan päällä. Katsomassa kaipasi, kun kiikarit jäivät kotiin, kotisohvan kisaetuja = joku kertoo mitä tapahtuu ja kilpailijat näkee lähietäisyydeltä.

Entä Lontoo? Kun underground syötti 100 000 ihmistä olympiakylästä muualle kaupunkiin, ei kisoja juuri huomannut. Ystävä osui oikeaan: ei Lontoo kisoja tarvitse. Ilman atleettejakin Lontoo on Euroopan taloudellinen, kulttuurillinen ja median keskipiste. Lontoo on ohittanut myös New Yorkin paikkana jonne kaikki haluavat, venäläisistä alkaen. Mutta silti, kokonaisuus nosti esiin koko joukon brittiläisiä hyveitä muidenkin ihailtavaksi: huumorintajun, vieraanvaraisuuden, välittämisen ja kodikkuuden. Olympiahistoriaa sekin!