Helsinki – koulukaupunki

Monet Töölön maamerkeistä liittyvät kouluun, opetukseen ja sivistykseen. Kaupunginosassa sijaitsevat korkeimmat kaupallisen opetuksen tilat, på två språk, eli Aalto-yliopiston Kauppakorkeakoulu ja Svenska Handelshögskolan. Opiskelevaa nuorisoa alueelle tuovat useat ala- ja yläasteet sekä lukiot. Vanhoista kunnianarvoisista kouluista muistuttavat Tyttönormaalilyseon, Arkadian ja Apollon yhteiskoulun ja Suomalaisen Yhteiskoulun rakennukset – ne kaikki tosin ovat tänään uudiskäytössä. Ylioppilaita Töölöön tuo Ostrobotnia, pohjalaisten osakuntien komea rakennus ravintoloineen ja HYY:n kolmas ylioppilastalo Mechelininkadulla.

Opiskelu, opettaminen ja sivistys ovat olennainen osa Helsingin historiaa. Viime viikolla juhlittiin erään töölöläisen opetusinstituution eli ruotsinkielisen Arbiksen 100-vuotisjuhlaa. Samaan ajankohtaan sijoittui tietenkin myös Helsingin työväenopiston 100-vuotisjuhlinta. Suomenkielisen opiston päärakennus Helsinginkadulla ei sekään ole kovin kaukana Töölöstä. Vuonna 1914 perustetut työväenopistot olivat monella tavalla edelläkävijöitä.  Perustajat kuuluivat suuriruhtinaskunnan pääkaupungin liberaaliin porvaristoon.

Helsinki on kovastikin muuttunut työväenopistojen perustamisajoista, mutta molempien koulujen suosio on säilynyt suurena. Opiston historiasta kirjoittanut FT Samu Nyström toteaa juhlakirjassaan Oodi sivistykselle (2914), merkittävä osa ensimmäisten vuosien opiskelijoista osa oli saanut perusopetusta kansakoulussa ja osa oli täysin kouluja käymättömiä. Opiston johtaja Zachris Castrén oli ainoa vakinainen opettaja ja opetus koostui muutamista luentosarjoista ja opintopiireistä.

Kuten Nyström toteaa, Helsingissä työväenopisto on toiminut koko sadan vuoden ajan suomalaisittain poikkeuksellisessa ympäristössä. Opetuksen taso on ollut kunnianhimoinen, sillä pääkaupungissa on jatkuvasti saatavilla asiantuntijoita ja ammattiopettajia lähes mistä tahansa aiheesta. Suurkaupungin sosiaalisesti monipuolinen väestöpohja ja alueellinen laajuus ovat edellyttäneet ponnisteluja erilaisten intressien tyydyttämiseksi.

Opetustarjonta, opetussuunnittelu ja alueellinen toiminta ovat nostattaneet suuria tunteita – ja ajoittain myös riitoja – koko sadan vuoden ajan. Tämä kaikki kertoo siitä, että työväenopiston toiminta ei ole ollut yhdentekevää. Niin opettajat kuin opiskelijatkin ovat suhtautuneet omiin oppiaineisiinsa ja kiinnostuksen kohteisiinsa suurella intohimolla. Koulu on aina yhteiskunnan peili, niin myös työväenopisto, joka hienolla tavalla vaalii historiallista nimeänsä. Opetus on viimeisen 150 ajan ollut vahvasti sidoksissa suuriin ideologisiin ja sosiaalisiin päämääriin. Kasvatuksella on ollut pienessä maassa suuri tavoite: paremman kotimaan, sivistyneemmän kansalaisen luominen.

Vapaan sivistystyön lähtökohdat ovat erilaiset kuin vuonna 1914, joskin samaa on innokkuus tarttua kulloisiinkin ajankohtaisaiheiseen. Ajatus sivistyksestä yksilön mahdollisuutena itsensä toteuttamiseen ja kehittämiseen yhdessä muiden kanssa on leimannut työväenopiston toimintaa kokonaisen vuosisadan. Halu kehittää tai toteuttaa itseään on saanut helsinkiläiset hakeutumaan opistolle ja tuomaan tuoreita näkökulmia opetukseen. Maailma muuttuu ja samalla tarve ymmärtää maailmaa muuttaa työväenopistojen tarjontaa. Tänään haasteet liittyvät tietoyhteiskuntaan, kansainvälisyyteen ja kestävään kehitykseen. Myös henkilökohtaiseen hyvinvointiin liittyvät opetusteemat kiinnostavat. Ei muuta kuin – mars oppimaan, sivistymään! Työväenopistoilla ovat isot ovet.

Työväenopisto on alusta alkaen ollut mahdollisuuksien opisto. Jos työväenopisto perustettaisiin vuonna 2014, ei kokonaisuus välttämättä näyttäisi kaikilta osilta samanlaiselta, kuin miltä opisto nyt sadan toimintavuoden jälkeen näyttää. Maailma ei ole valmis eikä muuttumaton – vapaan sivistystyön tarjoamille mahdollisuuksille kehityksen hallitsemiseen ja edistämiseen on varmasti kyshelyntää tulevaisuudessakin.