Demokratian kriisi?

Mielenosoituksia valtiota vastaan ja protesteja parlamenttien edessä. Onko tässä aikamme kuva? Ilmassa on kansalaisten vihaa, katkeruutta ja voimattomuutta. Valtiot ja valtioliitot, kuten Euroopan Unioni, eivät pysty tarttumaan suuriin ongelmiin, ja pienetkin jäävät hoitamatta. Ilmassa on epätietoisuutta ja ahdistusta tulevaisuudesta. Populismi kukoistaa ja yksinvaltaisuutta ajavat johtajat saavat kannatusta.  

Meillekin lainehtivat puheet kansanvallan kriisistä. Maan hallitusta johtaa insinööri yritysmaailmasta tutuilla otteilla, ja politiikkapuhe ideologisine virityksineen on saanut väistyä. Valtion alasajoa on tehty jo vuosia, jollei vuosikymmeniä. Ensin hävitettiin läänit ja historiallisesti toiminut aluehallinto. Sitten kavennettiin tasavallan presidentin valtaoikeuksia ja ryhdyttiin mylläämään ministeriöitä. Nyt uusiksi pannaan myös keskushallintoa ja valtioneuvoston työskentelyä sekä kuntarakennetta.

Ilmassa on sakeaa tahtoa haluta kaventaa julkisen vallan vaikutusta. Siinä kannattaa kuitenkin liikkua maltillisesti. Jonkinmoinen ristiriita vallitseekin siinä, että kaventajat samalla esittävät elämisen laatua parannettavaksi sellaisin toimenpitein, joita pääasiassa vain julkinen valta voi toteuttaa.

Topeliuksen Välskärin kertomusten Aaron Perttilä kiteytti oman näkemyksensä hallinnosta: ”Kaksi on osaa kristillisessä huoneenhallituksessa, nimittäin kansa ja kuningas. Mutta mikä on siltä väliltä, se on vain riidaksi ja turmioksi, sillä se riistää itselleen kuninkaalta valtaa ja kansalta omaisuutta.” Ei Perttilän näkemys täysin vanhentunut ole, mutta ihan niillä eväillä ei tänä päivänä selviydytä: jotain tarvitaan siinä välilläkin.

Nimittäin sitä hallintoa ja kansanvaltaista politiikkaa. 

Tässä maassa on historiallisesti oltu valtiouskollisia.  Valtiouskovaksi tultiin, kun aristokraattinen yläluokkaisuus oli ohutta, porvarillinen keskiluokka oli heikko ja virkamiesvetoisuus vahvaa. Kriisit, lamat ja kapinat vaikuttivat siihen, että neutraalille valtiovetoisuudelle oli tilausta sisä- kuin ulkopolitiikassa. Valtiosta tehtiin jopa naisten ja tasa-arvon ystävä 1970-luvulla, kun hyvinvointia valtiollisteltiin. Valtion kehittäminen yhdisti pitkään kansaa. Suomalaisen valtiojärjestyksen historiaan on liittynyt keskeisesti snellmanilainen prinsiippi: toiminta valtion hyväksi lisää yhteistä ja henkilökohtaista hyvää.

Uudistusinto koskee nyt paikallistasoa eli kuntahallintoa. Kunnallishallinnon ja politiikan erilainen suhde valtaan on tämän päivän hankauspisteessä. Sitä halutaan virtaviivaistaa. Monet tutkijat korostavat, että hallinto on saavutetun vallan käyttöä, politiikka tavoittelee valtaa.  Kansanvallan peruselimet koetaan raskaina ja vaikeasti hallittavina, ja ”valtaan” halutaan tehoa, toimialamalleja ja palkattuja luottamusmiehiä eli ammattipoliitikkoja.

Onko demokratia - ja luottamusmiesjärjestelmä - todella aikansa elänyt?  Pohjoismaiseen linjaan on kuulunut kansanvaltaisuus. Ei kai 2010-luku piirry historiaan menetetyn demokratian aikakautena? Ollaanko Suomessakin jo ”putinismin” tiellä? Jäljet pelottavat. Mutta toisaalla…vireä kaupunkitoiminta takaa sen, että ”lisää kaupunkia kaupunkiin” on kaduilla joka päivä. Moniarvoisuutta on vaikea kaapata. 

(Töölöläinen 18. kesäkuuta 2015)

Helsingin henki 1975 ja 2015

Euroopan historiaan Helsingin nimi piirtyy kahdesti: olympialaisten yhteydessä 1952 ja Euroopan yhteistyö ja turvallisuuskokouksen voimalla 1975. Tuolloin syntyi ”Helsingin henki”, kylmää sotaa lämmittänyt yhteistyö, kun Neuvostoliitto ja Yhdysvallat saatiin saman pöydän äärelle. Suomi sai huomattavan paljon julkisuutta, ja Helsingin henki nousi symboloimaan liennytystä ja suurvaltojen välistä yhteistyötä.

Helsinki liittyy näin nimenä kriisien ja sovinnontekojen aikajanaan. Eurooppa on sodan, mutta myös rauhan maaosa: rauhansopimukset ja eurooppalainen historiakuva ovat liittyneet yhteen aina Westfalenista (1648) Wieniin (1815) ja senkin jälkeen muun muassa Versailles’ssa (1920), Jaltalla ja Teheranissa (1943–45). Jokainen kokous on jättänyt syviä jälkiä maanosamme politiikkaan, itseymmärrykseen ja diplomatiaan.

Kun tänä kesänä piipahdatte Helsingissä, käykääpä Finlandia-talossa katsomassa pientä sympaattista ETYK 40v –näyttelyä. Ja tietenkin: tutustukaa taloon! Se on kelpo aikakautensa tunnus. ETYK:in kokousisännyys kuvasti Suomen aktiivista pyrkimystä kansainväliseen liennytykseen. Finlandia-talolla, saman pöydän ääressä, istuivat Euroopan korkein valtiojohto sekä päämiehet Yhdysvalloista ja Kanadasta. Saksojen ykköset, liittokansleri H. Schmidt (BRD) puoluejohtaja E. Honecker (DDR) istutettiin vierekkäin alkupäähän, sillä kokouksessa noudatettiin maitten järjestämistä ranskan kielen aakkosten mukaan.

Presidentti Kekkoselle kokous oli ulkopoliittisen uran huipentuma, joka petasi hänelle nostetta jatkokauteen vuoden 1978 jälkeen. Kekkonen otti henkilökohtaisesti vastaan lähes kaikki lentäen saapuneet valtiojohtajat. Vain Neuvostoliiton Leonid Brežnev tuli Suomeen junalla. Kekkonen sanoi Etyk-konferenssin avajaissanoissaan, että tuskin mikään tapahtuma on nostattanut suomalaisissa sellaisia toiveita kuin Etykin kokoontuminen.

ETYK:n päätöspöytäkirja symboloi idän ja lännen liennytystä ja toisen maailmansodan tuloksena syntyneen tilanteen tunnustamista. Kolmas kori petasi uusia periaatteita, kuten ihmisoikeuksia, kansainväliseen kanssakäymiseen. Se alkoi pian rapauttaa kansandemokratioita ja työntää muun muassa Puolaa ja DDR:ää liikkeeseen, mikä lopulta vaikutti Berliinin muurin kaatumiseen.

Vaikka ETYK 1975 on historiaa, on se jättänyt vahvan muistijäljen. Ei ole sattumaa, että Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö Etyj järjestää järjestön 40-vuotisjuhlakokouksen Helsingissä ensi kuussa. On symbolisesti tärkeää, että kokous pidetään Finlandia-talossa kuten alkuperäinen ETYK-kokous. Parlamentaarisen yleiskokouksen istuntoon odotetaan useita satoja osallistujia 57 jäsenmaan parlamenteista sekä kumppanuusmaista.

Tapaus on julkisuudessa aikaansaanut vähemmän rummutusta ja lievempää euforiaa kuin 1975 kokous. Se on outoa. Kuuluisat ETYK-arvot, turvallisuus ja yhteistyö, toteutuvat edelleen samalla tavalla kuin aikaisemmin: kohtaamalla, keskustelemalla ja luomalla yhteinen tahtotila paremmasta tulevaisuudesta. On jälleen tilausta tehdä Helsingin hengestä rauhan tekojen osa vuonna 2015.

(Julkaistu Lännen Median lehdissä sunnuntaina 14 VI 2015)