Kasvatusta vai opetusta – kouluissa?

Jotain repesi muutama vuosi sitten. Itsehillintä katosi. Sosiaalinen media vapautti puhumaan suoraan ja röyhkeästi. Politiikan populismi sai ravinnetta herravihasta. Nettipalstat ja keskustelusivustot täyttyivät räyhääjistä. Maahanmuuttajat ja julkisuuden henkilöt saavat vihapostia ja kuulevat sadattelua.

On vahva tunne siitä, että koko Suomi on alkanut käyttäytyä huonosti, jotenkin villiintyneesti.

Tunneryöpsähdykset ovat saattaneet monet hämmennyksen valtaan. Maassa, jossa vaatimattomuus kaunistaa, annetaan arvo toisellekin ja tärkeintä ole voitto vaan jalo kilpa, ollaan rehvastelevan riitaisia ja päällekäyvän ilkeitä. Uusi tilanne haastaa omakuvaamme kuuluneen tietoisuuden siitä, että olemme maailman koulutetumpia kansakuntia. Eikö silloin pitäisi olla myös sivistyneitä?

Ristiriita on valmis ja haasteet suunnataan – tietenkin – kouluun. Jokainen aikakausi rakentaa suhteensa koulujärjestelmään: mitä lapsille tulisi opettaa? Mitä taitoja nuori tarvitsee pärjätykseen maailmalla? Kun nuorista puhutaan, meillä mennään opetussuunnitelmat edellä. Vähemmän esiin nousee kasvaminen ja kasvatus - koko ”kasvatus” tuntuu poistuneen kansallisesta keskustelusta! Alan asiantuntijat viittaavat oppimiseen, opiskeluun ja koulutukseen ilman viittausta kasvatuksen sivistystavoitteissiin.

Kasvatusihanteet Suomessa sitoivat meidät pitkään…no…siihen…eurooppalaisuuteen. Vuosisatojen ajan koulut välittivät antiikista ammentavaa sivistysperinnettä, ja sitä täydensivät klassiset kasvatusoppaat, kärjessä Erasmus Rotterdamilaisen suomeksikin käännetty Cullainen Kirja, Nuorucaisten tapain sijwollisuudest (1870). Kultaista kirjaa opiskeltiin tässäkin maassa hartaasti, ja viesti elää edelleen Euroopassa.

Mitä kultaista löytyy ”vanhasta” kasvatuksessa? Pitkään uskottiin, että ruumiin ja mielen välillä vallitsee yhteys ja sitä voi kontrolloida. Yksilö saattoi hallita ruumiin toimintojaan, eleitään, ilmeistään jne. tietoisesti. Kun eleet olivat sisäisen maailman ilmentymiä, seurasi johtopäätös: muokkaamalla ulkoisia merkkejä voidaan vaikuttaa sisäiseen maailmaan. Kasvatuksen tehtäväksi tuli opettaa hallitsemaan vahvoja tunteita, haluja ja himoja.

Kasvatus, jota kouluissa annettiin, ei ollut ulkokultaisten tapojen opiskelua. Siihen kuului sisäisen maailmaan kurissa pitämistä itsehillinnän avulla.  Säätelyyn nousivat seksuaalisuus ja ruumiin toiminnot; prosessiin kuului häpeän tunteen aikaansaaminen ”siveyden” takuuna. Hyvä käytös kuului kaikille, säädystä ja luokasta riippumatta. Taustalla lymyili moraaliakin; koulun tehtävänä oli opettaa kunniantuntoa, viisautta, hyvyyttä ja oikeudenmukaisuutta sekä kauneuden arvostamista.

Ajatukset askartelevat vihapuhekulttuurissa. Koulu-uskovassa maassa asiat liittyvä oppimiseen, eivät kasvatukseen. Meillä luotetaan lapsen kykyyn omaksua ”hyvä ja kaunis” itsestään. Näinhän ei ole, vaan tarvitaan kannustavia esikuva ja aikuisten ohjaamista hyvään. Suomessa on talouskriisi, mutta vajetta on myös empatiasta ja siitä, miten ollaan ihmisiksi. Hyvään elämään kuuluu tietoisuus soveliaisuudesta ja lähimmäisen kunnioittamisesta. Kuka tätä opettaisi? 

(Julkaistu: Lännen Median lehdet 27 X 2015)