Suomen tärkein sana?

Minkä sanan opettaisitte ulkomaalaiselle, jos pitäisi kertoa jotain Suomesta?  Puukko? Ruisleipä? Suo ja kuokka? Luonto? Jääkarhu? Nämä sanat edustavat ”myyttistä Suomea”. Mielikuvat rakennettiin noin sata vuotta sitten, kun Suomea alettiin viedä Eurooppaan, muun muassa maailmannäyttelyiden avulla. Mielikuvat ja myytit ovat tärkeitä kansallisessa omakuvassa, mutta ne harvoin vastaavat todellisuutta.

Saanko auttaa? Työnnän maisteltavaksi (mielestäni) tärkeimmän sanan: kunta. Itsestään selvä ilmiö, jonka merkitystä harvoin pysähdymme ajattelemaan. Silti useimmat yhteisöllisyyttä ilmaisemat käsitteet pitävät sanan sisällään. Tärkeimpiä ovat eduskunta, osuuskunta, yhteiskunta, maakunta, ylioppilaskunta, osakunta ja kirkkokunta, vain muutamia mainitakseni. Sitten tulevat abstraktimmat ihmiskunta, kansakunta, valtakunta ja eläinkunta. Sanalla lienee jonkinlainen suomalais-ugrilainen juuristonsa.  

”Kunta” –sanan kääntäminen on vaikeaa, ja meilläkin ensimmäiset assosiaatiot vievät kunnalliseen itsehallintoon, lähipalveluihin, kaavoittamiseen ja kunnallispolitiikkaan. Mikään niistä ei nouse seksikkäimpien ilmiöiden listalla kovin korkealle. Suomessa syystä kunnat nähdään politiikan varjoisana, epäkiinnostavana alueena. Kun julkisuuteen nousevat huonot uutiset, näyttäytyy kunnallispolitiikka "kähmintänä", "lehmänkauppoina" ja ”sulle-mulle -touhuna”. Mielikuvat liukuvat tällöin Turun mafiasta Helsingin metro-oikeudenkäynteihin ja Tampereen aseveliakseliin.

Todellisuudessa kunta tuo ihmisen arkeen turvallisuutta ja paikallista viihtyvyyttä. Tiukan paikan tullen kansalaiset ovat valmiita puolustamaan kunnallisia palveluita. Kunnan moraalinen ulottuvuus tuli esille kuntareformin aikana, yllätyksenä hallitukselle ja ministeriöiden virkamiehille. Ihmiset olivat valmiita varjelemaan omaan kuntaansa, viimeiseen mieheen.  

Tutkimuksellisesti kunnallispolitiikan historia on toistaiseksi marssinut ulkopolitiikan, sisä- ja aluepolitiikan katveessa. Jo Ruotsissa on syvällisesti analysoitu sitä, miten paikallisessa poliittisessa päätöksenteossa luotiin ja kehiteltiin kansanliikkeiden ja sosialidemokraattien asettamia tavoitteita. Eräät tutkijat puhuvat "hiljaisesta vallankumouksesta", sillä kunnalliset uudistukset takasivat yhteiskuntarauhan.  

Suomessa paikallista hallintoa, kuntaa, on tutkittu eniten oikeudelliselta ja hallinnolliselta kannalta. Empiirinen, systemaattinen ja vertaileva kunnallispolitiikan historian tutkiminen on ollut vähäistä. Kunnallispolitiikan vähäinen arvostus näkyy myös poliitikkojen muistelmissa.

Kun pian aloitellaan Suomi100 –juhlintaa, on syytä nostaa esiin kunta. Nykyinen kunnallinen hallintamalli juontaa juurensa vuoden 1917 äänioikeusreformista. Vuoden 1919 vaalien jälkeen porvarilliset ja sosialistiset puolueet joutuivat saman neuvottelupöydän ääreen. Kaupungeissa sisällissodasta selviytymisen kannalta oli ratkaisevaa, että vasemmiston edustajat pääsivät osaksi kunnallisvaltaa. Vuoden 1918 kriisin syynä olivat arkiseen elämään liittyvät ongelmat kuten työttömyys, nälkä ja köyhäinhoito.

Kuntaan liittyy syvästi suomalainen idea siitä, että asiat etenevät, kun virkamiehet ja kunnallispoliitikot toimivat yhdessä. Yhdistyessään asiantuntijavalta ja poliittinen valta ovat saaneet tuloksia nopeasti ja tehokkaasti. Siksi nostaisin sanan ”kunta” Suomen tärkeimmäksi sanaksi.  Juhlikaamme kunnissa vuonna 2017.
(Julkaistu Lännen Median lehdissä 8 XII 2015)