Kipinkapin museoon!

Nyt tehdään kulttuurimainontaa! Tässä ilmoitan suoraan, että aion puhua nimillä Suomen pääkaupungin hienoista museoista ja suorastaan markkinoida niitä.  Kokoluokassaan Helsinki on Euroopan parhaita museokaupunkeja. Täältä löytyy kiinnostavia erikois-, taide- ja kulttuurimuseoita sekä koko joukko paikalliseen ja kansalliseen henkilöhistoriaan liittyviä tiloja ja taloja. Osa museoista on valtiollisia (Ateneum, Kansallismuseo, Tamminiemi, Kiasma, Sinebrychoffin museo), osa kaupungin ylläpitämiä (Helsingin taide- ja kaupunginmuseot) ja valtaosa yksityisiä tai säätiöiden hallussa (Mannerheim-museo, Amos Anderssonin museo, Didrichsenin taidemuseo jne).  

Usein ulkomailla museokäyntiin liittyy matalampi kynnys. Museot kuuluvat turistin perusohjelmaan ja ne saavat siten roolin olla ”sisäänheittäjänä” paikkakunnan historiaan ja sen tarinoihin. Monet menevät Euroopan metropolien tunnettuihin museoihin katsomaan hyvää näyttelyä, museokahvilan tai -kaupan vuoksi. Museoiden tarjontaa kuuluu katsoa jo osana matkan suunnittelua.

Ulkomailla museoon on helppo mennä, vaikka odotukset eivät olisi suuriakaan. Kotinurkkien museoilla ei usein ole samaa vetovoimaa, ei aikanaan nuoremman sukupolven parissa. Murros on havaittu muuallakin. Haasteena ei ainoastaan ole kilpailutilanne eli muut ”eläväisemmät kulttuurin muodot”, vaan yleisesti vapaa-ajanvietossa tapahtuneet muutokset. Joku Berliinin kaltainen suurkaupunki menestyy, koska se pystyy tarjoamaan runsain mitoin sekä perinteisiä suuria museoita että runsaasti pikku gallerioita, spontaaneja taidetapahtumia, kulttuuririentoja ja pop-up näyttelyitä.  

Mutta tätä nykyä kiinnostavaa katsottavaa löytyy pääkaupunkiseudulta, ja tulevana kauniina viikonloppuna voi vaikka leikkiä turistia kotikonnullaan. Tai sitten voi ajatella kuten Kansallismuseon ylijohtaja Elina Anttila, ja todeta, että ”museon pitäisi olla paikka, joka tulee kärjessä mieleen treffipaikaksi, sateisena päivänä tai kun miettii, mistä saisi energiaa ja uutta ajateltavaa työpäivän päätteeksi. Kohteet ja kokoelmat ovat meidän kaikkien yhteistä omaisuutta ja rikkautta tässä ja nyt."

Guggenheimia odottaessa (!!) sopii katsastaa ainakin Helsingin uudistunutta museoperhettä eli taidemuseota ja kaupunginmuseota. Edellinen on terästänyt näyttelyprofiiliaan Tennispalatsissa, ja jälkimmäinen sai vastikään kiinnostavat uudet tilat Senaatintorille laidalle. Otan suoran sitaatin kaupunginmuseon kotisivuilta: ”Helsingin kaupunginmuseo on maailman ainoa museo, jonka aiheena on Helsinki. Keskiössä ovat kaupunkilaisten omakohtaiset kokemukset ja tavallinen arki, jota museon esineet ja valokuvat heijastavat. Kiss-kiss-karkkipaperi, natiseva heteka ja valokuva kotilähiön pihalta ovat museossa kallisarvoisia aarteita. Kaupunginmuseossa jokaisella on mahdollisuus rakastua Helsinkiin.”

Museo kertoo siis meille meistä. Helsingin kaupunginmuseo ilahduttaa erityisesti, sillä aivan kaupungin ydinkeskustassa on nyt vaikuttava kokonaisuus, täynnä uniikkeja ja kiinnostavia yksityiskohtia sekä uudentyyppisiä museologisia kokeiluja. Katse kiitää myös sisäihoille, joita nyt pääsee katsomaan ja uuteen näyttelyteknologiaan, jossa vanha valokuva alkaa elää nykyajassa. Aikakone on vallan mainio! Yläkerran näyttelytila (nyt esillä "eroesineitä") ja Sederholmin taloon sisutettu sympaattinen Lastenmuseo takaavat, että Aleksin hieman haalea alkupää virkistynee yleisökäytössä. Äkkiä siis museoon ja rakastumaan Helsinkiin!

(Julkaistu Töölöläinen -lehdessä 19 V 2016)